Rotukoirakävelyllä hyvä tuotto

Ensimmäinen ryhmä lähdössä.

Rotukoirakävely järjestettiin 2018 toista kertaa yhdessä Suomen Koirankasvattajat ry – SuKoKan kanssa. Tänä vuonna hyväntekeväisyystapahtuman tuotto 2.464,89 € meni lyhentämättömänä Hypokoira ry:lle hypokoirien kouluttamiseen! Sää suosi tapahtumaa ja paikalle kerääntyi osallistujia, yksin, kaksin ja joukkueittain, kaikki yhtä hyväntuulisina auttamaan hypokoiria ja olemaan mukana.

Hypokoirayhdistyksen edustajat kertovat toiminnastaan.

Haluamme kiittää jokaista Rotukoirakävelyn osallistujaa ja tukijaa. Ilman teitä emme voisi onnistua! Kiitos myös meitä tukeneille yhteisöille
– Salpausselän koirankasvattajat
Non-stop dogwear fi
Helsingin seudun kennelpiirin nuorisojaosto
– Bolognese ry
Salpausselän Kennelpiiri ry
Eläinsairaala Aisti
Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry

Lisäksi haluamme onnitella Merja Mäntylä-Marjasta tasavuosipäivien johdosta ja kiittää häntä toteuttamastaan ideasta ohjata saamansa rahalahjat tähän keräykseen Hypokoira ry:n hyväksi.

Myös muualla käveltiin

Rovaniemen tukitapahtumaan osallistuttiin pienellä, mutta innostuneella porukalla. Sää suosi. Sponsoreita Lemmikkieläinliike Jälki ja vapaaehtoistyönkeskus Rovaniemen Neuvokas. Rovaniemeläiset ovat jo ilmoittaneet kävelevänsä ensi vuonna uudestaan!

Kuinka kaikki alkoi

Idea rotukoirakävelyyn on Englannista, jossa vastaavanlaisia hyväntekeväisyys-rotukoirakävelyjä on järjestetty onnistuneesti jo pitkään. Tapahtuman käynnistäjänä ja yhdistyksemme vetovastuullisena jatkaa Annukka Paloheimo. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään 1.9.2019 Töölönlahdella ja hyväntekeväisyyskohteeksi on valittu Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry,

Tule mukaan iloiselle rotukoirakävelylle kauniiseen alkusyksyn Helsinkiin ja tue samalla terapiakoiratoimintaa! Kerää kävelylle oma porukka, kasaa rotujoukkue ja haasta muita mukaan, yhdessä olemme enemmän!

Lento lähtee! Ei sentään vielä. Ulkomuototuomari Tom Mather arvosteli lauantaina Syysryhmiksessä ja tuli sunnuntaina kiertämään Töölönlahden Annukka Paloheimon kanssa.

Comments are closed.