(kuva Lea Anttila)
Minua pyydettiin laatimaan muistokirjoitus ystävästäni Marja Kuritusta, joka menehtyi loppusyksyllä 1,5 vuoden uuvuttavan sairastamisen jälkeen, vain 71-vuotiaana.
Marjaa ja minua yhdisti moni asia: yli 40 vuotta kestänyt kiinnostus Cavalier ja King Charlesinspanieleihin, pitkä ratsastustausta ja me kumpikin olimme asuneet monissa maissa, erilaisissa kulttuureissa.
Ehkä kuitenkin suurin yhdistävä tekijä oli rakkaus eläimiin ja muiden auttaminen.
Ihailin Marjan tahdikasta tapaa kohdata muita ihmisiä ja muiden huomioonottamista. Tässä diplomaattitausta tietenkin näkyi erityisen tyylikkäänä olemuksena ja tilaisuuksien järjestämisessä. Mutta kyse oli paljosta muusta, aidosta sivistyksestä ja inhimillisyydestä.
Rakensimme viime vuosina yhdessä Ladies Kennel Clubin modernisoimista, Marja puheenjohtajana ja minä varapuheenjohtajana. Hänen johtajantaitonsa olivat ilmeiset ja ote jämäkkä mutta avarakatseinen. Näin alkoi yhteistyö myös Suomen Koirankasvattajat – SuKoKan kanssa. Leidien toimintaa hän luotsasi vielä pitkään sairasvuoteeltaan. Ensi kesän ryhmänäyttelymme Helsingissä onkin Marja Kuritun muistonäyttely.
Tutustuimme jo 70-luvulla, kun Marja aloitti Cavalier-harrastuksen, asemapaikkanaan Kairo, Egypti. Hänen ihan ensimmäinen koiransa oli kuitenkin rottweiler, koska vanhemmat eivät antaneet lupaa ’pikkukoiralle’. Marjan isoäidin kennel oli kuuluisa Marjaniemen Kennel, jossa kasvatettiin saksanpaimenkoiria huipputasolla. Tähän toimintaan Marja pääsi mukaan jo pikkutyttönä. Samaa laatutasoa vaati myös Marja ja vuosien saatossa erityisesti hänen kasvattamansa yksiväriset King Charlesin spanielit nousivat kansainväliseen maineeseen. Kansainvälinen, pitkäjänteinen yhteistyö tässä harvalukuisessa rodussa oli Marjalle itsestään selvää ja verkosto kattoi koko maailman. Muita omia rotuja 2000-luvulla olivat japanese chin, petit brabancon ja chihuahua.
Ulkomuototuomariksi Marja valmistui ensin rottweilerille ja sittemmin omille FCI9 ryhmän roduilleen. Hän oli pidetty tuomari, joka kohteli niin koiria kuin esittäjiä kauniisti. Ratsastustausta vaikutti nähdäkseni siihen, että liikkeiden tasapaino oli hänelle tärkeää, vaikka olikin kyse ’korukoirista’, joiden erityispiirteitä yhdessä ihailimme. Olisin toivonut, että hän olisi laajentanut tuomarioikeuksia pidemmällekin, mutta kasvatustyö oli tärkeämpää.
Kiitän Marjaa pitkäaikaisesta ystävyydestä ja työstä, jonka hän teki koirien ja koiraharrastuksen hyväksi. Lepää rauhassa.
Annukka Paloheimo
