2019 näyttelymme lahjoituskohde esittäytyi jäsenille

Ilmeistä ei uskoisi, mutta oli todella hauska ilta. Asiaa ja tarinaa olisi riittänyt vaikka kuinka.

LKC:n kevään toiminta sai aivan mahtavan startin, kun Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n edustajat, fysioterapeutti Paula Leppänen ja erityisopettaja Marja Sihvola, saapuivat kertomaan omasta työstään ja yhdistyksen toiminnasta.

Jatka lukemista ”2019 näyttelymme lahjoituskohde esittäytyi jäsenille”

Rotukoirakävelyllä 2018 hyvä tuotto

Ensimmäinen ryhmä lähdössä.

Rotukoirakävely järjestettiin 2018 toista kertaa yhdessä Suomen Koirankasvattajat ry – SuKoKan kanssa. Tänä vuonna hyväntekeväisyystapahtuman tuotto 2.464,89 € meni lyhentämättömänä Hypokoira ry:lle hypokoirien kouluttamiseen! Sää suosi tapahtumaa ja paikalle kerääntyi osallistujia, yksin, kaksin ja joukkueittain, kaikki yhtä hyväntuulisina auttamaan hypokoiria ja olemaan mukana.

Jatka lukemista ”Rotukoirakävelyllä 2018 hyvä tuotto”

Uusi hallitus 2019 valittu

Syyskokouksessa 22.11.2018 valittiin yhdistykselle uusi puheenjohtaja ja jäsenet hallitukseen erovuoroisten tilalle.

Anne Sinisalo, puheenjohtaja
Carina Kitti, varapuheenj.
Tuija Wegelius, sihteeri
Annette Relander, rahastonhoitaja
Kaisa Westerlund
Nina Yrjölä
Anne Eriksson

Eeva Anttinen, varajäsen
Thea Dahlbom, varajäsen
Tarja Löfman, toiminnantarkastaja
Ulla Laurio, varatoiminnantarkastaja

Kaikille onnea ja tsemppiä tehtäviin!

Monivuotinen puheenjohtaja Irmeli Saurio ojensi Annelle onnittelukukat valinnan johdosta.

 

Puheenjohtajamme Marja Kurittu in memoriam

Marja Kurittu 01.04.1947 – 17.10.2018
(kuva Lea Anttila)

Minua pyydettiin laatimaan muistokirjoitus ystävästäni Marja Kuritusta, joka menehtyi loppusyksyllä 1,5 vuoden uuvuttavan sairastamisen jälkeen, vain 71-vuotiaana.

Marjaa ja minua yhdisti moni asia: yli 40 vuotta kestänyt kiinnostus Cavalier ja King Charlesinspanieleihin, pitkä ratsastustausta ja me kumpikin olimme asuneet monissa maissa, erilaisissa kulttuureissa.

Ehkä kuitenkin suurin yhdistävä tekijä oli rakkaus eläimiin ja muiden auttaminen.

Jatka lukemista ”Puheenjohtajamme Marja Kurittu in memoriam”

Ladies Kennel Club lahjoittaa 1500 EUR kuulo- ja tukikoirien koulutukseen

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry auttaa ihmisiä kouluttamaan itselleen kuulo- tai tukikoiran.

Tarve omalle kuulo- tai tukikoiralle on kasvanut viime vuosina. Suomen kuulo- ja tukikoirat ry valitsee uudet asiakkaat hakemusten ja haastattelujen perusteella. Kevään 2018 koulutukseen haki ennätysmäärä koirakkoja, joista pystyttiin ottamaan koulutukseen vain 12. Jonoon jäi tavallista enemmän koulutukseen sopivia koiria ja motivoituneita ihmisiä.

LKC:n 1500 EUR lahjoituksen avulla Suomen kuulo- ja tukikoirat ry pääsee aloittamaan syksyllä uuden, pienemmän lisäryhmän. ”Näin saamme lyhennettyä jonoa vuodelta 2019” iloitsee järjestösihteeri Tiina Vanhanen.

Jatka lukemista ”Ladies Kennel Club lahjoittaa 1500 EUR kuulo- ja tukikoirien koulutukseen”

LKC järjestää Rotukoirakävelyn 2018 yhdessä SuKoKan kanssa

Rotukoirakävely on toista kertaa Suomessa järjestettävä hyväntekeväisyystapahtuma, jonka tuotto menee vuonna 2018 lyhentämättömänä Hypokoira ry:lle hypokoirien kouluttamiseen! Idea rotukoirakävelyyn on Englannista, jossa vastaavanlaisia hyväntekeväisyys-rotukoirakävelyjä on järjestetty onnistuneesti jo useita.
Hypokoirien kallista koulutusta voi tukea tekemällä rahalahjoituksen tilille Ladies Kennel Club FI51 1432 5000 1114 06 viitteellä 20187 tai paikan päällä kävelytapahtumassa 2.9.2018.

Tule mukaan iloiselle rotukoirakävelylle kauniiseen alkusyksyn Helsinkiin ja tue samalla hypokoiratoimintaa! Kerää kävelylle oma porukka, kasaa rotujoukkue ja haasta muita mukaan!

Linkki tapahtumasivulle

Grand Lady Kirsti Smith on poissa

Kirsti koiransa Sallyn kanssa keväällä 2017.

Kirsti Smith 4.3.1927-23.3.2018

Kirsti kertoi usein olevansa koirille kiitollinen paljosta:”Ilman niitä en olisi saanut kokea elämässäni niin paljon kuin olen saanut.”  Aviopuolisonsakin Kirsti tapasi koiranäyttelyssä 1960-luvulla. Kirsti ja Colin Smith olivat laajalti tunnettuja, arvostettuja ja pidettyjä ulkomuototuomareita erityisesti terrieripiireissä, ei vain Suomessa vaan ympäri maailmaa.
Kirsti oli Kennelliiton kunniajäsen ja kutsuttiin Suomen Terrierijärjestön 1. kunniapuheenjohtajaksi järjestön täyttäessä 70 vuotta v. 2017.

Kirsti oli yhdistyksemme pitkäaikainen jäsen ja tulemme kaipaamaan häntä paljon.

Ladies Kennel Club lahjoitti Sairaalaklovnit ry:lle 2000 €

Ladies Kennel Club lahjoitti 1.11.2017 Sairaalaklovnit ry:lle 2000 €.

Lahjoitusvaroilla toimiva Sairaalaklovnit ry tekee tärkeätä työtä pienten potilaiden ilahduttamiseksi Yliopistollisissa sairaaloissa.
Kuvassa vasemmalta Carina Kitti (LKC), Klovnitohtori Hösselström, Annette Relander (LKC) ja Aino Viertola Sairaalaklovnit ry:n toiminnanjohtaja.