Puheenjohtajamme Marja Kurittu in memoriam

Marja Kurittu 01.04.1947 – 17.10.2018
(kuva Lea Anttila)

Minua pyydettiin laatimaan muistokirjoitus ystävästäni Marja Kuritusta, joka menehtyi loppusyksyllä 1,5 vuoden uuvuttavan sairastamisen jälkeen, vain 71-vuotiaana.

Marjaa ja minua yhdisti moni asia: yli 40 vuotta kestänyt kiinnostus Cavalier ja King Charlesinspanieleihin, pitkä ratsastustausta ja me kumpikin olimme asuneet monissa maissa, erilaisissa kulttuureissa.

Ehkä kuitenkin suurin yhdistävä tekijä oli rakkaus eläimiin ja muiden auttaminen.

Ihailin Marjan tahdikasta tapaa kohdata muita ihmisiä ja muiden huomioonottamista. Tässä diplomaattitausta tietenkin näkyi erityisen tyylikkäänä olemuksena ja tilaisuuksien järjestämisessä. Mutta kyse oli paljosta muusta, aidosta sivistyksestä ja inhimillisyydestä.

Rakensimme viime vuosina yhdessä Ladies Kennel Clubin modernisoimista, Marja puheenjohtajana ja minä varapuheenjohtajana. Hänen johtajantaitonsa olivat ilmeiset ja ote jämäkkä mutta avarakatseinen. Näin alkoi yhteistyö myös Suomen Koirankasvattajat – SuKoKan kanssa. Leidien toimintaa hän luotsasi vielä pitkään sairasvuoteeltaan. Ensi kesän ryhmänäyttelymme Helsingissä onkin Marja Kuritun muistonäyttely.

Marja ja Lord, 1996 Damaskos Kuva Marjan albumi.

Tutustuimme jo 70-luvulla, kun Marja aloitti Cavalier-harrastuksen, asemapaikkanaan Kairo, Egypti. Hänen ihan ensimmäinen koiransa oli kuitenkin rottweiler, koska vanhemmat eivät antaneet lupaa ’pikkukoiralle’. Marjan isoäidin kennel oli kuuluisa Marjaniemen Kennel, jossa kasvatettiin saksanpaimenkoiria huipputasolla. Tähän toimintaan Marja pääsi mukaan jo pikkutyttönä. Samaa laatutasoa vaati myös Marja ja vuosien saatossa erityisesti hänen kasvattamansa yksiväriset King Charlesin spanielit nousivat kansainväliseen maineeseen. Kansainvälinen, pitkäjänteinen yhteistyö tässä harvalukuisessa rodussa oli Marjalle itsestään selvää ja verkosto kattoi koko maailman. Muita omia rotuja 2000-luvulla olivat japanese chin, petit brabancon ja chihuahua.

Ulkomuototuomariksi Marja valmistui ensin rottweilerille ja sittemmin omille FCI9 ryhmän roduilleen. Hän oli pidetty tuomari, joka kohteli niin koiria kuin esittäjiä kauniisti. Ratsastustausta vaikutti nähdäkseni siihen, että liikkeiden tasapaino oli hänelle tärkeää, vaikka olikin kyse ’korukoirista’, joiden erityispiirteitä yhdessä ihailimme. Olisin toivonut, että hän olisi laajentanut tuomarioikeuksia pidemmällekin, mutta kasvatustyö oli tärkeämpää.

Kiitän Marjaa pitkäaikaisesta ystävyydestä ja työstä, jonka hän teki koirien ja koiraharrastuksen hyväksi. Lepää rauhassa.

Annukka Paloheimo

Marja rakkaan harrastuksensa parissa vasemmalla, Annukka Paloheimo keskellä.

Ladies Kennel Club lahjoittaa 1500 EUR kuulo- ja tukikoirien koulutukseen

 

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry auttaa ihmisiä kouluttamaan itselleen kuulo- tai tukikoiran.

Tarve omalle kuulo- tai tukikoiralle on kasvanut viime vuosina. Suomen kuulo- ja tukikoirat ry valitsee uudet asiakkaat hakemusten ja haastattelujen perusteella. Kevään 2018 koulutukseen haki ennätysmäärä koirakkoja, joista pystyttiin ottamaan koulutukseen vain 12. Jonoon jäi tavallista enemmän koulutukseen sopivia koiria ja motivoituneita ihmisiä.

LKC:n 1500 EUR lahjoituksen avulla Suomen kuulo- ja tukikoirat ry pääsee aloittamaan syksyllä uuden, pienemmän lisäryhmän. ”Näin saamme lyhennettyä jonoa vuodelta 2019” iloitsee järjestösihteeri Tiina Vanhanen.

Kuulokoira ilmaisee omistajalleen tiettyjä sille opetettuja ääniä, joita tämä itse ei voi kuulla. Kuulokoiran käyttäjillä on erilaisia kuulon tasoja. Tukikoirat auttavat pitkäaikaissairaita henkilöitä. 

Kuulokoiran käyttäjät ovat vuodesta 2007 saaneet mennä kuulokoiran kanssa esim. ruokakauppaan. Maa- ja metsätalousministeriön asetusmuutos salli saman oikeuden tukikoirien käyttäjille kesällä 2017. Lakimuutos oli osin yhdistyksen toiminnan ansiota.

Yhdistys on alun perin vuonna 1993 kuulokoiraa tarvitsevien ihmisten itsensä perustama, ja tuolloin se toimi nimellä  Kuulokoirayhdistys ry.

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry

Grand Lady Kirsti Smith on poissa

Kirsti koiransa Sallyn kanssa keväällä 2017.

Kirsti Smith 4.3.1927-23.3.2018

Kirsti kertoi usein olevansa koirille kiitollinen paljosta:”Ilman niitä en olisi saanut kokea elämässäni niin paljon kuin olen saanut.”  Aviopuolisonsakin Kirsti tapasi koiranäyttelyssä 1960-luvulla. Kirsti ja Colin Smith olivat laajalti tunnettuja, arvostettuja ja pidettyjä ulkomuototuomareita erityisesti terrieripiireissä, ei vain Suomessa vaan ympäri maailmaa.
Kirsti oli Kennelliiton kunniajäsen ja kutsuttiin Suomen Terrierijärjestön 1. kunniapuheenjohtajaksi järjestön täyttäessä 70 vuotta v. 2017.

Kirsti oli yhdistyksemme pitkäaikainen jäsen ja tulemme kaipaamaan häntä paljon.

Ladies April Shown 2017 tuotto Wise Nose ry:lle

Ladies April Shown tuotto 8.000 € lahjoitettiin 17.10.2017 Wise Nose – Suomen hajuerotteluyhdistykselle.

Wise Nose -Suomen hajuerottelu ry on koirien hajuerottelukoulutukseen ja -työskentelyyn erikoistunut yhdistys. Erikoiskoulutetut hajukoirat osaavat ilmaista opetetun hajun eri näytteistä kuten veri, sylki, iho, virtsa ja seerumi, ja tunnistaa varhaisessa vaiheessa erilaisia sairauksia kuten syöpä, borrelioosi ja hypotyreoosi.

Marja Kuritusta emeritaulkomuototuomari

Kennelliiton hallitus on myöntänyt Marja Kuritulle emeritaulkomuototuomarin arvonimen.

Hänet on pätevöity ulkomuototuomariksi vuonna 1979. Hän on kansainvälisestikin arvostettu kääpiökoiratuomari omissa roduissaan. Kääpiökoirien lisäksi hän arvostelee rotuja ryhmistä 2 ja 3.

Marja Kurittu on kolmannen polven koirankasvattaja kennelnimellä Marjaniemen. Hänen kasvattamiaan kääpiökoirarotuja ovat cavalier kingcharlesinspanieli, chihuahua, japanese chin, kingcharlesinspanieli ja petit brabancon.

Suomen Kääpiökoirat ry:n (aiemmin Suomen Kääpiökoirayhdistys ry) jäsen hän on ollut koko yhdistyksen 30-vuotisen historian ajan. Hän on toiminut usean kauden ajan hallituksen jäsenenä eri tehtävissä, ollut jäsenenä tuomarikoulutustoimikunnassa ja lisäksi toiminut jäsenenä SKKY:n Kaivopuiston erikoisnäyttelyn näyttelytoimikunnassa. Viimeiset vuodet hän on toiminut puheenjohtajana SKKY:n alaisessa Kingcharlesinspanieli ry:ssä. Hän on myös hyväntekeväisyysyhdistys Ladies Kennel Club ry:n puheenjohtaja.

Rotukoirakävely

Rotukoirakävely-tempaus onnistui yli odotusten! Sää suosi meitä ja osallistujien määrä yllätti.

Rotukoirakävelyn tuotto 1605,50 € on tilitetty Avustajakoira ry:lle. Uuno-koiran koulutukseen kertyi arpojen myynnistä 795 €.

Kiitos kaikille osallistujille, yhdistyksille, talkooväelle ja sponsoreille. Erityiskiitos toiselle järjestäjätaholle SuKoKalle, oli ilo järjestää tämä tapahtuma kanssanne.

Tavoitteena on järjestää jatkossakin hyvää tekeviä tapahtumia koiraväen kanssa.

Ladies Kennel Club 35 vuotta

Ladyt juhlistivat 35-vuotista taivaltaan torstaina 18.5.2017 jakaen ansiomerkkejä sekä muistaen pyöreitä vuosia täyttäviä jäseniään.

 

Rotukoirakävely syyskuussa

Rotukoirakävely-tapahtuman suojelijana on Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori.

Idea rotukoirakävelyyn on Englannista, jossa vastaavanlaisia hyväntekeväisyys-rotukoirakävelyjä on järjestetty onnistuneesti jo useita.

Ladies Kennel Club järjesti syyskuun alussa Rotukoirakävelyn yhdessä Suomen Koirankasvattajat ry:n kanssa. Kävelylle lähti parisataa osallistujaa koirineen. Vapaaehtoinen osallistumismaksu oli 5 euroa. Monet halusivat kuitenkin lahjoittaa enemmänkin hyvään tarkoitukseen. Tilaisuus oli onnistunut ja olemme saaneet siitä hyvää palautetta. Keräsimme varoja Avustajakoira ry:lle 1600 euroa ja Uuno-koiran koulutukseen 795 euroa.

Saara ja avustajakoiraoppilas Uuno

LIsää kuvia tapahtumasta Kuvauksellista photographyn sivuilta.